torstai, 12. kesäkuu 2008

Ei otsikkoa

Elämä ei kuulemma muutu lapsen syntyessä juurikaan. Näin joku väitti kivenkovaan ennen esikoisemme tuloa. En uskonut sitä silloin ja vielä vähemmän nyt. Mikä sitten muuttui?

Kaikki.

Erityisesti esille nousevat ne asiat, joita vaimon kanssa tehtiin vapaapäivinä tai bändikavereiden kanssa pitkäksi venyneet hetket. Tuollaiset rationaaliset seikat ovat jotenkin itsestäänselviä. Ajankäyttö muuttui siis radikaalisti.
Mutta niin muuttui muukin. Suhtautuminen, nimittäin. Yhtäkkiä en ollutkaan enää elämäni tärkein henkilö ja se ei ollut mitenkään erityisen helppo muutos. Olikin huolehdittava. En siis ollut enää kovin tärkeä, mutta kuitenkin samalla niin tärkeä, että itsestä huolehtiminen olikin nyt velvollisuus, ei oikeus. Kummallista, eikö?

Samalla, kun hyväksyin vastuuta rajattomasti, annoin pois itseni hallintaa. Osin se oli helpotus, osin taas luopumista osasta minua. Esimerkiksi pidin kovasti ennen vartin torkuista työpäivän jälkeen. Historiaa, todellakin. Tapanani oli joskus jättää avattu kitara pöydälle huoltotoimenpiteitä varten seuraavalle päivälle. Ehkä ei enää.
Herää kysymys, että miksi lapsia sitten hankitaan. Tuliko kaikki tämä jotenkin yllätyksenä?
Ei. Harkittu valinta.

keskiviikko, 14. toukokuu 2008

Teknisiä vaikeuksia

Tällä hetkellä kärsin pienistä kirjoitus- ja tuotantoteknisistä ongelmista, joiden ratkaiseminen vie hetken.
Kirjoitan kyllä, jahka pääsen taas oman soppeni rauhaan tätä tekemään.

Kärsivällisyys on hyve.


maanantai, 12. toukokuu 2008

Isien peruskoulutusjakso jäi väliin

Nuorempana ajattelin perheenisien olevan seesteisiä, rauhallisia ja harkitsevia ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet sen, että perhe ja lapset ovat vallanneet heidän oikean elämänsä. He olivat siis mielestäni luopuneet omasta itsenäisyydestään ja sitouttaneet itsensä perheelle. Nyt katson itseäni ja muutama huomio on tullut tehtyä.
  • Seesteisyys johtuu siitä, että perheestä huolenpitäminen väsyttää
  • Rauhallisuus johtuu siitä, että koska kaikkea ei kuitenkaan ehdi, niin suotta ryntäillä
  • Harkitsevuus on keino etsiä helppoa ulospääsyä
Itsestäni en kyllä löydä niitä stereotypioita, joita asettelin aikoinaan. Olen lähes aina rahaton, en useinmiten tiedä, mitä pitäisi tehdä enkä osaa oikein edes omaa elämääni järjestellä, saati sitten pesueeni. Kummallista. Oma isäni kertoi minulle, että uutta pyörää en saa siksi, että entinen on vielä hyvä. Minä kerron lapselleni, että isillä ei ole uutta autoa, koska ei ole rahaa. Kun vetosin lapsena siihen, että ostettiinhan meille uusi pesukonekin, miksi en siis saa uusia lasketteluvälineitä, vastaus oli mielestäni typerä. Nyt huomaan miettiväni, että jos emme ostaisikaan uutta kylpyhuonetta kosteusvaurioista kärsineen tilalle, meillä olisi varaa lähteä vaikka parillekin matkalle tänä vuonna. Minun kohdallani mikään ei ole siis muuttunut.

Mikä ihmeen vastuuntunto?


sunnuntai, 11. toukokuu 2008

Lämmintä on.

Tänään ei kirjoitella. Tänään ollaan ulkona. Olkaa tekin.


lauantai, 10. toukokuu 2008

Minähän se vasta äijä olen!

Ryhdyin sitten kukkoilemaan. Tuumin, että olenpas minä varsinainen sankari, kun olen sellaisen uro(s)teon tehnyt, että toinen lapsi on jo tulossa. "Lisääntykää ja täyttäkää maa." Done!
Tätä blogia kävi lukemassa eräs henkilö, jolla on kuusi lasta. Kuusi. Perspektiivi muuttuu. Aloin miettimään tuota ja juolahti mieleen, ettei siinä hulinassa varmaankaan ihan pienet arkipäivän murheet ehdi menoa hidastaa.

Mitä mahdetaan pitää suurperheenä? Yleisesti kai ajatellaan, että jos on paljon lapsia, kyseessä on suurperhe. Kuitenkin suurperheen varsinainen kuvaus on, että ydinperheen, eli pariskunnan ja lasten, lisäksi perheeseen kuuluu muita sukulaisia. Esimerkiksi isovanhempia, tätejä, setiä, serkkuja, jne. (Wikipedia).
Suurperhe on useimmiten yhdysperhe, jossa vähintään kaksi naimisissa olevaa pariskuntaa asuu samassa taloudessa, mahdollisine lapsineen. Esimerkiksi se voi tarkoittaa sitä, että samassa taloudessa voi asua vaikka sisarukset puolisoineen ja lapsineen, tai pariskunta lapsineen ja isovanhemmat.(Lähde) Nostetaan panoksia: pariskunta lapsineen, isovanhemmat, pariskunnan toisen osapuolen sisarus, puoliso ja lapset, tukiasumista välttelevät isovanhempien sisarukset ja pöljähkö serkku maalta. Normaaliin asuntoon, vaikka vähän isompaankin omakotitaloon tuossa on minusta aivan tarpeeksi porukkaa. Siinähän sitä riittää terassilta kahvin ja vehnäpullan äärestä neuvojia, kun itse saat levittää multaa pihalle.

Lapsuudestani muistan erään perheen, jossa oli 16 lasta. Kävin heidän kotonaan joskus ja mieleeni on jäänyt vain kenkien suunnaton lukumäärä eteisessä ja se, ettei kaverin huoneessa voinut tehdä mitään, koska se oli aina niin täynnä. Tavaraa tai ihmisiä. Tuo perhe, muuten, liikkui omalla bussillaan.

Vaikka minua hirvittääkin ajatus siitä, että jos meillä olisi suuri lapsijoukko, ymmärrän kyllä, että joku haluaa ympärilleen ison perheen. Se vain vaatii tietynlaisen ihmistyypin. Minun maailmankuvani ei (ainakaan nyt) tunnu kestävän sellaisia muutoksia, joita iso perhe vaatisi. Ymmärrättehän, putkiaivojuttuja.

Meidän perheessämme on valinta on tästä eteenpäin helppo. On aivan sama, mitä me haluamme, tosiasia on kuitenkin se, että me emme saa enempää lapsia. Siksi olenkin sitä mieltä, että meille sopiva määrä on kaksi lasta.