Olen huomannut, että nyt viimeisen lähes neljän vuoden aikana, kun olen kasvattanut omaa tytärtäni, sietokykyni lapsiin kohdistuvien vastoinkäymisiin on kutistunut olemattomiin. Esimerkiksi fiktiiviset televisio-ohjelmat, poliisi- tai vastaavat sarjat, joiden juoneen liittyy vaikka lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, saavat minut vaihtamaan kanavaa heti. Asiaohjelmissa, kuten uutisissa, siedän asiaa vähän paremmin, vaikka aika tiukkaa tekee sielläkin. Kiinnitin myös huomiota ns. hauskoihin kotivideoihin, joita ilmeisesti pääasiallisesti amerikkalaiset ovat julkaisseet. Suomen televisio näyttää kyseistä ohjelmaa (nelonen muistaakseni). Ohjelmassa oli useita videopätkiä tilanteista, joissa lapsille kävi vahinkoja ja he törmäilivät itsekseen, toisiinsa tai aikuisiin. Esimerkiksi eräs video näytti, kuinka lapsi kaatui moottoriajoneuvolla päälleen (!) ja videolla kuului kuvanneen aikuisen naurua. En nyt ole ihan varma, mikä varsinaisesti tuossa oli niin erityisen hauskaa.

Eräs seikka suomalaisessa mediassa on myös huomiota herättävää. Iltapäivälehdet, joita ei kyllä toisistaan enää erota, ovat lähestyneet sensaatiolehdistöä jättiharppauksin. Ne alkavat muistuttaa jo jonkinlaista sosiaalipornoa. Äskettäin toisessa näistä lehdistä oli juttuna Espanjassa tapahtuneessa bussiturmassa menehtyneen pikkutytön viimeiset sanat veturijuttuna. Näillä viimeisillä sanoilla siis myytiin tätä lehteä. Kuolevan lapsen viimeisillä sanoilla. En ymmärrä, miten jutun tehnyt toimittaja selittää toimivansa journalismin nimissä. Oliko tuon jutun tekeminen tärkeää tiedon välittämistä kansalle? Enpä kyllä usko, että kyseinen henkilö välittää moisesta pätkääkään.