Uuden tulokkaamme sukupuoli on ollut jo hetken aikaa selvillä. Koska kukaan ei kysy, niin kerron. Toinen tyttö on tulossa. Älkää kertoko kenellekään, tämä on salaisuus. Miksiköhän sukupuoli halutaan yleensä pitää salassa? Monet asiat nimittäin helpottui, kun saimme tiedon asiasta. Lastenhuoneen maalaus, vaatteiden hankinta, nimen keksiminen, jne. muuttuivat paljon yksinkertaisimmiksi asioiksi.

Elämme näköjään vielä, ainakin osittain, aavistuksen vanhakantaisessa yhteiskunnassa. Kun olemme kertoneet tulokkaasta, olen kuullut pariltakin eri taholta "no, pääasia, että olisi terve"-tyyppisen lausahduksen. Ja mikä tärkeintä, nämä huokaukset ovat tulleet naispuolisten henkilöiden suista. Tulee mieleen entinen esimieheni (nainen), joka jossain lauseessa oli tyytyväinen "naisten ja ihmisten yhteistoiminnasta".
Olen hyvin iloinen, että me saamme tytön. Se on minun kantani tähän asiaan.

Vappu on tulossa. Perheemme keskittyy ilmapalloihin ja serpentiiniin. Kaikki muu on lähiaikoina toissijaista. Näin olemme tyttären kanssa päättäneet.

Näin olkoon.