Aina toisinaan tulee aliarvioitua lapsen kykyjä pahemman kerran. Esimerkiksi pukeutuessa olin pitänyt tytärtäni vielä osaamattomana, mutta kun löytyi tarpeeksi hyvä motivaattori, tässä tapauksessa naapurin kaveri pihalla, talvihaalari meni päälle nopeasti ja vähintään yhtä hyvin kuin isin laittamana. Sama asia toistuu usein ja monissa eri asioissa.

Tyttäreni innostui tietokoneesta täytettyään kolme vuotta. Olohuoneen pöydällä on usein läppäri ja tytär istui joskus sylissä, kun tarkistin illalla sähköpostit tai muuta. Joskus hän pyysi saada kokeilla käyttää konetta, ja aina vain minä sanoin, ettei se ole mikään lelu, jne. Eräänä päivänä kuitenkin annoin hänen kokeilla ihan vain liikuttaa hiirtä. Hän oli aivan pihalla koko systeemistä, mutta hetken kuluttua pystyi yhdistämään käden liikkeen ja kursorin liikeen ruudulla. Ihmettelin hieman nopeaa älyämistä ja hainkin jonkun helpon käden koordinaatiota harjoittavan sovelluksen netistä. Siitä se sitten lähti. Tytär innostui valtavasti ja oppi aivan käsittämättömän nopeasti käyttämään pelejä ja sulkemaan selainta tai klikkaamaan linkkejä. Ostin hänelle vielä oman hiiren, sellaisen pienen, joka sopii hyvin käteen. Seuraus oli tietysti se, että hänet piti joskus väkisin poistaa koneen äärestä, koska ei olisi itse millään malttanut lopettaa.
 
Me 70-luvulla tai aiemmin syntyneet tietysti hyvin mielellämme ajattelemme, että tietokoneeseen sotkeutuminen on paha, jota pitää välttää mahdollisimman pitkään. Yritän kovasti olla toista mieltä ja olenkin antanut tyttären puuhata koneella, jos huvittaa. Onneksi vielä muurahaiset ja leppäkertut kiinnostavat niin paljon, että muutakin on kuin tietokonetta. Miksiköhän me aikuiset niin pelkäämme tietokonetta? Luulen, että me kammoksumme ajatusta, että lapset ovat pian etevämpiä kuin me ja me emme ole enää esimerkiksi työelämässä tarpeellisia. Toisaalta, ainahan lapset ovat pitäneet vanhempiaan idiootteina jossakin vaiheessa, riippumatta siitä, mitä uusi tekniikka on tuolloin ollut. Näin tulee asia ilmeisesti jatkumaan.

Aikoinaan, kymmenen vuotta sitten, eräässä opettajanhuoneessa käytiin keskustelua elektronisen tiedonkäsittelyn vallankumouksesta ja silloin viisikymppiset eka- ja tokaluokanopettajat olivat kauhuissaan esimerkiksi siitä, että parinkymmenen vuoden kuluttua ei osata enää kirjoittaa käsin. No, näinhän se ei tietenkään ole, mutta se herätti minussa ajatuksen, että mitä, jos näin olisi. Mitä se oikeastaan haittaisi? Käsin kirjoittaminen jää pois sitten, kun sitä ei enää tarvita. Miksi sitä pitäisi enää edes osata? Joskus kauan sitten tuli automaattinen lypsykone markkinoille. Taatusti silloin emännät huokailivat, että kohta ei enää nuoriso osaa käsin lypsää.

En ole koskaan lypsänyt käsin. Enkä lypsä. Ei tarvitse.