Miten se on mahdollista, että omia vanhempiaan piti lapsena idiootteina monessa suhteessa, mutta nyt itse on näin uskomattoman ajantasalla ja fiksusti? Oli kamalaa, kun vanhemmat eivät tajunneet, että Mel & Kim näyttää hyvältä, mutta olisi todella noloa pitää heidän musiikistaan. Tai että tietysti täytyy olla mustat farkut, eikä ne siniset. Miten ne eivät tajunneet maailmanmenosta mitään? Vielä pahempaa oli se klishee, joka pääsi käymään minullekin. Kun toin tyttöystäväni ensimmäisiä kertoja kotiini, äitini esittelin lapsuuden kuvia ja kertoi äärettömän noloja kömmähdyksiä lapsuudesta. Niihin kömmähdyksiin liittyi tietysti räkä, virtsa tai itku.

Omat lapseni tulevat taatusti pitämään minua "coolina tyyppinä", joka ymmärtää nuorten maailmaa. Käy vielä bändin kanssa keikoillakin. Lapseni ovat minusta ylpeitä kaveriporukassaan ja heidän kaverinsa kadehtivat lapsiani tällaisesta isästä. Joopa joo. Varmaankin.

Minä luulen, että tässä käy niin, että yritän vimmaisesti  miellyttää lapsiani esittämällä, että ymmärrän nuorten maailmaa ja olen siis lähes nuori itsekin. Käytän heidän kielensä erityispiirteitä, mitä ne silloin ovatkin ja esitän pitäväni heidän lempimusiikistaan. Kun lapseni ovat huoneessaan kavereidensa kanssa, menen sinne hengaamaan ja kertomaan ratkiriemukkaita juttuja. Samalla kai siinä tulee kerrottua lasten aikaisemmista toilailuista. Niihin kertomuksiin saattaa liittyä räkä, virtsa ja itku.

Olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa minun ikätoverini tai vanhempaa vuosikertaa olevat ihmiset ovat kertoneet, kuinka "he tykkäävät ihan oikeasti Rasmuksesta" ja viestittävät samalla olevansa ihan yhtä nuorekkaita ja samalla viivalla kuin heidän 15-vuotiaat lapsensa (jotka muuten eivät välttämättä pidä yhtään Rasmuksesta). Luultavasti nämä henkilöt ovat pähkäilleet, että nuoriso pitää hevimusiikista ja Rasmus on riittävän lähellä heviä niin, että sen saattaisi jopa tunnistaa kuullessaan.

Jotta aikuisen ja vanhemman voisi ottaa tosissaan, on noudatettava tunnusmerkistöä. Ulkoisen olemuksen täytyy olla tietyn raamin mukainen, vaikka usein juuri me haluamme esittää olevamme kovin erilaisia. Erilaisuus on mielestäni hyvinkin marginaalista. Tosiasia on, että me sujahdamme muottiin oikein kätevästi ja niinpä postilaatikolla olemme oikeutettuja puhumaan vanhemmuudesta ja vastuusta. Ristiriidan aiheuttaa muusikkopiireissä tiukasti pysyvä tunnusmerkistö, joka on päinvastainen vanhemmuuden merkistöön nähden. Muusikon on pukeuduttava erikoisesti. Muuten hän ei ole oikea muusikko. Joskus se hieman naurattaa, kun näkee jo varttuneen perheenisän vetävän muusikkoretkun uniformua päälleen, ihan niinkuin se anarkia olisi niihin vaatteisiin jäänyt. Olen joskus miettinyt, että jos yrittäisi rikkoa tuota muusikoiden koodia pukeutumalla keikalle vaikka liituraitapukuun. Puku muusikolla on todella uskottava, kunhan se on vähän nuhjuinen tai muuten erikoinen.

En ole kuitenkaan keikalla ollut liituraidassa. Ostin hassun lätsän.