Minun käy sääliksi tytärtäni. Hän jättää osan lapsuuttaan, kun pikkusisko syntyy. Aika radikaalisti ilmaistu, mutta näinhän se on. Hän saa jättää kuvitelman siitä, että on vanhempiensa kaikkein tärkein ja että maailma pyörii vain häntä varten. Ja lisäksi hän joutuu vielä kantamaan vastuuta siitä, että hänen vanhempansa saisivat olla onnellisia jostakin muusta kuin hänestä.

Isosiskon rooli tietysti tuo mukanaan muutakin kuin vastikkeetonta työtä jonkun toisen hyväksi. Se tuo aseman jonkun yläpuolella. Häntä katsotaan ylöspäin. Hänestä otetaan mallia ja joskus hän voi olla pikkusiskon palvonnan kohde. Sehän meitä kaikkia hivelee. Negatiivisena seikkana voi tietysti ajatella sitä, että joskus täytyy tehdä älyttömyyksiä, ihan vain tarkistaakseen, tekeekö pikkusisko oikeasti saman perässä. Seuraukset tulevat tuplana, kun tuli vedettyä pienempi mukaan johonkin päättömyyteen.

Jakamisen opetteluun sisaruksen tuleminen epäilemättä vaikuttaa hyvällä tavalla. On pakko oppia jakamaan asioita, vanhempien huomiosta karkkipäivän tuotoksiin. Toisaalta, on opittava myös pitämään puolensa. Jos ei pidä omista karkeistaan huolta, ne saattavat hävitä siskon huomiin. Ihan hyvä pointti tulevaa elämään varten.

Kyllähän se niin taitaa olla, että vanhempien kyvyt huolehtia asian käsittelystä vaikuttavat eniten siihen, miten huomion jakaminen käytännössä sujuu. Ja kun vanhempi lapsi on kuitenkin vielä aika nuori, eivät kliseiset hokemat yhtä tärkeydestä uppoa niin hyvin kuin toisille vanhemmille jutellessa. Täytyy opetella näyttämään se muuten.